Pentueessa oli yksi uros ja kolme narttua. Pennuista tuli varsinaisia sydäntenvalloittajia luonteeltaan, mutta kaikista melkoisen kookkaita.

Yhdellä pennuista löydettiin aikuisena epämuodostunut lannenikama ja toiseltakin pennulta hyvin lievä samanlainen. Kummallisten vikojen yllättävä ilmaantuminen on tyypillistä russelipentueille siinä mielessä, että ne ovat vielä hyvin tuore rotu (lue: ei luotettavia terveystietoja kovin kauas suvusta taaksepäin, varsinkaan tuontikoirien kohdalla). Vaikka russelit ovat perusterveitä, pentueeseen saattaa silti syntyä joku aivan ennakoimaton tapaus. Kaikista vioista ei edes tiedetä, miten ne periytyvät vai periytyvätkö ollenkaan, eikä edes aina sitä, haittaavatko ne koiraa vai eivät.

Kun eläinlääkäreiltä kuului huhua, että vastaavia nikamamuutoksia on russeleilla enemmänkin, löimme useankin kasvattajan voimin viisaat päämme yhteen ja päätimme viedä kaikki kynnelle kykenevät koiramme ja kasvattimme selkäkuviin. Halusimme tietää, onko kyseistä ongelmaa russeleiden nikamissa enemmänkin vai mistä oli kyse. Hucken toisesta pentueesta oli jo aiemmin löytynyt yksi koira, jolla oli vähän eriasteisesti epämuodostunut nikama. Joitain yksittäistapauksia tuntui löytyvän myös vallan toisen sukuisista koirista.

Mutta vaikka kuinka reippaina tutkitutimme koiriamme, ei niistä sen koommin ole (kop kop) löytynyt enää nikamista huomauttamisen varaa. Hucken pentuja tutkittiin iso nippu, ja noita aiemmin havaittuja lukuunottamatta loput olivat normaaliselkäisiä. Hucken itsensä selkä on normaali, kuten myös mm. Sallin (Payingold White Queen), Sallin tyttärien Tillyn (Deictic Abeille) ja Siirin (Deictic Vignette), Sallin emän Pandan (Macbreadly African Queen) ja Sallin siskon (Payingold Masquerade Queen).

Voi hyvin olla, että ko. vikaa ei enää tule vastaan ja pääsimme säikähdyksellä. Aion kuitenkin jatkossa monen sukupolven ajan tutkituttaa varmuuden vuoksi jalostusnarttujeni selät. Tiedänpähän sitten ainakin, missä mennään.

Loppuhuomautuksena vielä: tämän, kuten monien muidenkin russeleilla tavattujen vikojen kohdalla, suuri osa kasvattajista päätti vain ummistaa silmänsä. Pyynnöistämme huolimatta he eivät uskaltautuneet kuvauttamaan koiriensa selkiä. Tutkimattomuus ei tietenkään tarkoita, että koirat olisivat terveitä (vaikka silloin kasvattaja pääsee näppärästi sanomaan: "ei näiltä ole löytynyt mitään". No ei ole löytynyt, jos ei tutkita...).

Samanlaista suhtautumista näkee joskus russeleiden todellisemman vitsauksen, perinnöllisen kaihin kohdalla. Se on siitä ikävä sairaus, että se tulee usein ilmi vasta koirien ollessa yli viisivuotiaita. Koirat on siis jo ehditty moneen kertaan todeta tarkistuksissa "tervesilmäisiksi", niillä saattaa olla jo lapsenlapsiakin jne. Siksi jalostukseen käytettyjen koirien silmien tutkituttamisen kertaalleen vielä kuusivuotiaana pitäisi olla jokaisen russelikasvattajan normaalikäytäntö. Siis vaikka koiran viimeisestä pentueesta olisi kulunut jo vuosia ja sen jalostuskäyttö olisi jo päättynyt. Jos sairaita koiria ei havaita, vian vastustaminen ja sen perinnöllisyyden päätteleminen on melkoisen vaikeaa. Kasvattajalle saattaa tietenkin olla houkuttelevaa tutkituttaa koiransa vain alle kuusivuotiaina (jolloin tutkimustulosten valossa kaikki ovat kauniisti tervesilmäisiä). Mutta koko kasvatuksen idean pitäisi olla rodun parhaaksi toimiminen, koirien tutkituttamisen ja vioista rehellisesti puhumisen toivoisi olevan vieläkin yleisempää kuin se on.

Onneksi russelikasvattajissa on myös paljon vastuunsa tuntevia ja yhteen hiileen puhaltavia kasvattajia.

Koirien tutkiminen on tietenkin ensiarvoisen tärkeää, mutta unohtaa ei kannata tärkeintä perinnöllisten vikojen vastustamiskeinoa: kun rodun perimä pidetään monimuotoisena ja geenipooli laajana, yksittäisten koirien kantamat sairausgeenit eivät pääse yleistymään eivätkä tuplaantumaan jälkeläisissä. On laskettu, että jokainen koira (ja ihminenkin) kantaa perimässään yli sataa haitallista geeniä. Siellä ne hyvässä lykyssä pysyvät uinumassa, kunhan lisääntymiskumppaniksi löytyy mahdollisimman erisukuinen yksilö. Perimän monimuotoisuus merkitsee syntyvien pentujen kannalta myös keskimääräisen vastustuskyvyn paranemista.

Tätä silmällä pitäen valitsin Sallin kolmannen pentueen isäksi mahdollisimman erisukuisen yksilön. Russelikannan kokonaistilanteen tajuaminen johti myös laajemman projektin eli Geenipankkiprojektin käynnistymiseen.

Terveestä koiranjalostuksesta ja perimän monimuotoisuudesta kerrotaan myös Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki ry:n sivuilla.